Jouluna kotiseudulla kyläillessä sain mukavaa lenkkiseuraa serkusta, serkunmielisestä ja kummitädistä. Helsingin katuja lönkötellessä ei vain ole oikein viimeaikoina ollut sellaista sopivaa samanvauhtista juttuseuraa. Monesti muutenkin on sellainen fiilis, että samanhenkisen seuran löytyminen muihinkin menoihin on vaikeaa. Vaikka ystäviä riittää. Ehkä se on vain järjestelykysymys. Lenkkeilyyn tuo järjestely sopii niin, että jos on oma lenkkiaikataulu ennalta päätetty, niin siihen on helpompi pyytää mukaan seuraakin.

Seurassa juokseminen on kyllä siitä hyvä juttu, että tahti pysyy tasaisempana koko matkan ajan. Toisaalta ei revi itseään, jos koko ajan riittää juttua. Lenkillä Pitää Pystyä Puhumaan opetti jo yläasteen liikunnanopekin. Se sopii hyvin tähän maratonhaaveeseenikin. Ja sitten on se juttu, että jos jonkun kanssa on sovittuna lenkki illaksi, niin vaikeahan siitä on luistaa sitten. (Joskus on kyllä käynyt niinkin että on menty oluelle.)

Eilen oli ohjelmassa 10km testilenkki osa 2. Aikaa meni 8min enemmän, keskisyke oli kutakuinkin sama. Toisaalta juoksin lenkin ilman musiikkia, mutta lenkkiseura oli mitä parhain. Siskon kanssa (sama juoksutiimi, sama tavoite) aika ajoin sovitaan yhteislenkkejä. Harmi vaan, että hän asuu Tampereella, ja meidän juoksuvauhtikin on ihan erilainen, mutta onneksi aina voidaan soitella - handsfree löytyy. Käytännössä tää tarkoittaa sitä, että jos tuolla näkyy itsekseen jutteleva lenkkeilijä, niin on hyvä mahis, että se olen minä.. Hoksasin muuten edellisellä yhteislenkillä, että kun puhelin on taskussa ja korvassa on handsfree, niin tulee selitettyä yllättävän paljon asioita käsillä. Vastaantulijoita nauratti.

Nyt tuli itseasiassa mieleen, että kesällä sain lenkkiseuraa yhdestä kaverista, jonka kanssa ei olla taidettu käydä yhteislenkillä sitten yhdessäjuostun Tjejmilenin. Pitääkin kysäistä lenkille mukaan!