Tänään oli aivan mahdottoman ihana keli. 

Viimeiset viikot - erityisesti tämä viimeisin - ovat menneet sellaisessa stressiahdistuksessa, että ihan hirvittää millaiseen paniikkiin tämä lopulta hajoaa käsiin. Kanditutkielman pitäisi pikkuhiljaa valmistua, että voisi saada paperit tulevana keväänä ulos. Kirjoitustyö ei vain edisty. Tai pitäisi ehkä sanoa, että kirjoitustyö ei ole vielä edes alkanut. (Sopivan passiivinen ilmaisu kuvaa hyvin tätä omaa passiivisuuttani tämän asian edistämisessä.) Juuri siksi oli niin hienoa, että tänään oli aivan mahdottoman ihana keli.

Juoksulenkki ihanan kirpeässä pakkasilmassa teki hyvää. Ei ollut tuulenvirettäkään, ja silti tuntui siltä, että pää tuli erinomaisen hyvin tuuletetuksi. Lähdin lenkille siskon kanssa sovittuna aikana, mutta häneltä loppui puhelimesta akku jo ensimmäisen kilometrin kohdalla, joten jouduin - onni onnettomuudessa - turvautumaan Radio Helsingin ohjelmistoon. Sunnuntaisin klo 12-14 tulee Jazz kiinnostaa -ohjelma, ja täytyy sanoa, että kiinnostaahan se. Juuri sopivaa taustamusiikkia omiin olotiloihin oli se.

Kiersin Vanhankartanonkosken ja tulin Arabian rantareittiä takaisin kotiin, matkaa kertyi lähemmäs 10km, aikaa meni lähes puolitoistatuntia, toisaalta pysähtelin moneen otteeseen vain ottamaan kuvia ja nauttimaan ihanasta ilmasta. Tällä lenkillä en juossut kilpaa itseäni vastaan vaan puhtaasti nautin olostani. Ei tehnyt ollenkaan mieli lopettaa. Tai siis olisin voinut juosta kotiin jo paljon aiemmin lämmittelemään, mutta tein vielä reilun kilometrin ylimääräisen lenkin ihan vain juoksemisen ilosta.

Kotiin tullessa olo oli paljon parempi ja pystyi taas hengittämään vapaammin.